Tiedote: Fiksusti kouluun -ohjelma jakaa Alankomaiden suurlähetystön kanssa 3000 pyörän takavaloa koululaisille

Tempauksella kannustetaan suomalaisia koululaisia ympärivuotiseen pyöräilyyn. Kun varusteet ja pyörätiet ovat kunnossa, voi talvellakin pyöräillä sujuvasti kouluun. Keskiviikkona 20.1. takavaloja jaetaan pyörällä saapuville oppilaille Hämeenkylän ja Martinlaakson kouluilla Vantaalla.

Suomessa tuli kesäkuun alussa voimaan laki, jonka mukaan polkupyörissä tulee olla vaalean etuvalon lisäksi myös punainen takavalo, kun ajetaan pimeän tai hämärän aikaan. Pyöräilymaana tunnetun Alankomaiden suurlähetystö halusikin tehdä lämpimän kädenojennuksen Suomen koululaisille jakamalla pyörän takavaloja. Alankomaissa takavalo on ollut jo pidempään pakollinen pimeällä pyöräilykaudella.

Ympärivuotinen pyöräily on hyvin yleistä Alankomaissa, ja haluamme kannustaa yhä useampia ihmisiä samaan myös Suomessa. Suomen talviolosuhteet voivat olla haastavampia ja liukkaampia kuin Hollannissa, joten turvallisuus on erittäin tärkeää. Ajovalot ovat keskeinen osa turvallisuutta ja siksi haluamme lahjoittaa polkupyörän takavaloja lapsille”, kertoo Ilona Jääskeläinen-Overduin, Alankomaiden suurlähetystöstä.

Lahjoitetut pyörän takavalot jaetaan Fiksusti kouluun -ohjelmassa mukana oleville pilottikunnille: Kalajoki, Kangasala, Kemi, Kuopio, Lappeenranta, Salo ja Vantaa. Jokaisesta pilottikunnasta on mukana kaksi koulua, joiden kanssa on tehty yhteistyötä kestävän koulumatkaliikkumisen edistämiseksi syksystä 2020 asti.

Keskiviikkona 20.1. Fiksusti kouluun -ohjelma, Alankomaiden suurlähetystö ja Vantaan kaupunki jakavat takavaloja Hämeenkylän ja Martinlaakson kouluilla pyörällä saapuville oppilaille.

Talvella voi pyöräillä kouluun, kun pyörätiet ovat kunnossa

Pyöräilykausi päättyy monen koululaisen osalta talveen, jos pyöräilyreitit ovat lumen tai jään peitossa. Vaikka pyöräilymatkaan voi kulua hieman pidempi aika kuin kesällä, taittuu matka jouhevasti, kun pyöräilyreitit ovat kunnossa.

”Lasten ja nuorten kannustaminen aktiiviseen ja kestävään liikkumiseen ontuu, jos kävelyn ja pyöräilyn väylät ovat pitkään mahdottomassa kunnossa. Kunnilla ja kaupungeilla onkin vastuu varmistaa, että pyöräväylät pääreiteillä aurataan säännöllisesti”, muistuttaa Sanna Ojajärvi Fiksusti kouluun -ohjelmasta.

Ojajärvi korostaa myös, että koulujen pihoilla lumelle on löydettävä muu paikka kuin pyöräteline, jos koululaisten toivotaan kulkevan kouluun aktiivisesti pyörillä. Kun pyörätiet ja -pysäköinti ovat kunnossa, tarvitaan vain hyvät varusteet ja kevyt pyörän huolto.

Ojajärven mukaan usein lähes mikä tahansa tavallinen polkupyörä sopii myös talvikäyttöön.

”Pimeällä tulee muistaa tietenkin ajovalotLeveämmät renkaat, nastarenkaat ja vaihteet voivat helpottaa, mutta usein talviolosuhteisiin käy hyvin myös toimiva peruspyöräAsianmukaisiin varusteisiin kuuluvat myös säänmukainen takki, lämpimät hanskat ja kengät sekä kypärän alle pipo.”

Talvella pyörän lukon ja vaihteiden jäätyminen voi olla ongelma, joka on kuitenkin helposti ennaltaehkäistävissä.

Helpoin tapa varmistaa, että pyörä toimii talvellakin, on pitää pyörä puhtaana. Pyörään kertynyt lika kerää kosteutta ja jäätyy pakkasella, jos lämpötila sahaa nollan molemmin puolin”, kertoo Ojajärvi.

Fiksusti kouluun on Likesin, valtion kestävän kehityksen yhtiön Motiva Oy:n ja Pyöräilykuntien verkoston yhteinen koulumatkaliikkumisen edistämisen ohjelma, joka toimii yhteistyössä Liikkuva koulu -ohjelman kanssa.

Lisätietoja: 

Sanna Ojajärvi, Pyöräilykuntien verkosto/ Fiksusti kouluun -ohjelma 
puh. +358405275632
sanna.ojajarvi@poljin.fi

Ilona Jääskeläinen-Overduin, Communications & Public Diplomacy Officer, Netherlands Embassypuh. +358 9 228 920
Ilona.Jaaskelainen@minbuza.nl