Auton vapaapäivää vietetään keskiviikkona 22.9.2021

Euroopan liikkujan viikko (16.–22.9.2021) huipentuu perinteisesti maailmanlaajuiseen Auton vapaapäivään, jota vietetään tänä vuonna keskiviikkona 22.9.2021. Silloin kannattaa valita menopelikseen esimerkiksi pyörä tai bussi.

Auton vapaapäivä on hyvä tilaisuus pohtia omia, arkisia liikkumisvalintoja ja niiden vaikutuksia ympäristöön ja yhteiskuntaan. Auton sijaan päivän matkat voi tehdä kestävämmin, esimerkiksi kävellen, pyörällä tai joukkoliikenteellä.

Auton vapaapäivä on kannustanut kestävään ja aktiiviseen liikkumiseen jo yli 20 vuotta

Suomessa Auton vapaapäivää on vietetty vuodesta 2000 ja Liikkujan viikkoa vuodesta 2003 lähtien. Eri puolilla Eurooppaa järjestettiin 1990-luvulla teemapäivä ja tempauksia, joilla haluttiin kiinnittää huomiota lisääntyvän liikenteen aiheuttamiin ympäristöhaittoihin sekä joukkoliikenteen kehittämiseen. Luonnollisena jatkona tälle toiminnalle päätettiin Ranskassa vuonna 1998 organisoida ensimmäinen ”In town, without my car!” -tapahtuma. Tähän osallistui 35 ranskalaista kaupunkia.
Koska kokemukset olivat hyviä, Euroopan komissio ja Pääosasto XI: Ympäristö, turvallisuus ja pelastuspalvelu julistivat maanantain 22. syyskuuta 2001 koko Euroopan kattavaksi autottomaksi teemapäiväksi. Vuonna 2001 tapahtuma kansainvälistyi Euroopan rajojen ulkopuolelle ja päivää vietettiin yli 1 000 kaupungissa. Tänä päivänä auton vapaapäivänä monet paikallisliikenteenyhtiöt tarjoavat esimerkiksi ilmaista joukkoliikennettä ja kannustavat näin jättämään auton kotiin.


Lue lisää Euroopan liikkujan viikosta >>

Lataa käyttöösi auton vapaapäivän somemateriaalit, joilla kerrot mukanaolosta >>