Koulumatkalla harjoitellaan itsenäistymistä

Koulumatka on lapselle tärkeä mahdollisuus liikkua ja harjoitella itsenäisyyttä – pienikin matka omin voimin tukee terveyttä, oppimista ja turvallisuutta.

Koulutiensä on jälleen aloittanut noin 54 000 uutta koululaista. Koulumatka on tärkeä osa arkea. Jos lapsi kulkee sen omin voimin, voi sillä saavuttaa jopa 40–60 % päivän kestävyysliikuntasuosituksesta. Omin voimin kulkeminen tukee paitsi terveyttä myös keskittymistä, itseluottamusta ja oppimista. 

Kouluilla on tärkeä rooli koulumatkojen aktiivisuuden tukemisessa. Aktiiviseen liikkumiseen voi kannustaa liikennekasvatuksen, pyöräilytaitojen harjoittelun, viestinnän ja tapahtumien avulla sekä tekemällä yhteistyötä kunnassa esim. liikennesuunnittelun kanssa. 

Vaikka suurin osa alakoululaisista asuu alle viiden kilometrin päässä koulusta, noin neljäsosa saa usein kyydin. Yleisiä syitä ovat sää, aikataulut ja vanhempien työmatkat. 

Myös koulun ja kodin yhteistyö on ratkaisevaa: reitin harjoittelu ja liikennesäännöistä keskusteleminen tukevat lapsen itsenäistymistä. 

Lue alkuperäinen artikkeli täältä.